Ajatuksia hyvinvoinnista, pysähtymisestä ja oman pehmeän puolen löytämisestä ja sen sietämisestä.
Hei
Sinä upea ihminen!
Tiesithän,
että sinullakin on oikeus voida hyvin!
Sinun ei tarvitse olla jatkuvasti suorittamassa asioita. Ehkä olet huomannut, kuinka siihen tekemiseen jää ikäänkuin koukkuun. On todella vaikeaa pysähtyä ehkä koko päivän aikana, viikon aikana, kuukauden tai jopa vuoden aikana. Saattaa jopa olla niin, että tuntuu siltä ettei siihen ole lupaa. Lomallakin tuntuu vaikealta lomailla.
Mutta tiedäthän, että meillä jokaisella - myös Sinulla - on siihen lupa ja oikeus.
Pysähtyminen saattaa tuntua todella hankalalta, jos on pitkään ollut suorittavassa tilassa ilman kunnon pysähtymistä. Se saattaa jopa aiheuttaa huonoa oloa ja esimerkiksi päänsärkyä. Myös jatkuva ylikuormitustila voi aiheuttaa monenlaisia oireita, kuten jännityspäänsärkyä, migreeniä, erilaisia vatsan ja suoliston toiminnan häiriöitä, bruksismia, univaikeuksia, ärtymystä, tinnitusta, mielialan vaihtelua tässä muutamia tuttuja mainitakseni.
Olen itsekin ollut tässä jatkuvassa hermoston ylikuormitustilassa. Lopulta se aiheutti myös vakavampia terveyshaasteita kuin nuo yllä mainitsemani.
Olen etsinyt hyvinvointia monenlaisista lähteistä ja opiskellut siihen liittyviä ammatteja. Tajuamatta sitä, olen myös etsinyt itseäni ja oikeutusta olla Minä, juuri se millainen ihminen olen ilman mitään ulkopuolista määrittelyä. Olen myös hävennyt pehmeää, ystävällistä puoltani, mikä näin jälkikäteen tuntuu ihan hullulta! Olin kuitenkin jostain ympäristöstä tulleesta viestistä saanut käsityksen, että on huono ja ehkä vaarallinenkin asia olla pehmeä.
Pysähtyessä ja rentoutuessa jouduin jatkuvasti kosketuksiin tämän pehmeämmän Mirkan kanssa ja se oli vaikeaa. Pehmeä Mirkka tuntui kauhean alttiilta. Oli vaikea pysyä siinä kohdassa ja kohdata maailmaa siitä näkökulmasta. Äänityöskentelyn kautta olen päässyt paremmin käsiksi siihen, miten tuon pehmeän henkilö sisälläni voi voimaantua, kasvaa ja silti säilyttää pehmeytensä. Voin myös nauttia siinä kohdassa olemisesta, jossa ei ole kiire mihinkään. Siellä ei ole aikaa vaan on vain se hetki.
Rohkaisen myös Sinua etsimään itsestäsi sitä pehmeyttä. Voit tutustua äänityöskentelyyn esimerkiksi Merja Valveen Voimaannuttava Ääni -kirjan avulla. Kirjassa Merja kertoo, miten itse on selättänyt Valve Metodillaan mm. yliherkän kuulon ja tinnituksen äänen avulla. Kirjassa on myös helppoja ohjeita, kuinka käyttää ääntä oman hyvinvoinnin tukemiseen. Kirjan saa ostettua esimerkiksi AdLibrikseltä tai Viisas Elämä -kustantamolta.
Olen opiskellut Merjan johdolla Sound Healingia ja äänen käyttöä ja saanut siitä apua oman sisimpäni vahvistamiseen. Käytännössä myös hermostoni rahoittuu nyt helpommin kun käytän äänihoitoa itseeni päivittäin. Niska-hartiaseudun kivut vaivaavat vähemmän ja bruksismi on vähentynyt huomattavasti. Äänen ja kehollisen työskentelyn avulla saan palautettua itseni paremmin kehooni, hengitys rauhoittuu ja astun omaan voimaani.
Olen koonnut myös oman kurssikokonaisuuden tähän liittyen. Kurssilla tehdään kehollisia harjoituksia, hengitysharjoituksia sekä äänen käyttöä. Kurssilla on kaksi tapaamista sekä verkossa oleva sisältö, jotta pystyt tekemään harjoituksia myös kotona. Jos tämä kiinnostaa, voit katsoa lisätietoja tarkemmin tästä!
Kiitos Sinulle, ja mukavaa päivää!
Sydämellisin terveisin,
Mirkka
