Kerron omasta matkastani äänityöskentelyn parissa.
Olen kuunnellut inspiroivia podcasteja. En olisi vielä vuosi sitten uskonut, että tulen ikinä kuuntelemaan yhtään podcastia ja nauttimaan siitä. Ajatus, että pitäisin korvilla kuulokkeita oli vastenmielinen. En pysty tarkkailemaan ympäristöä riittävästi kun korvia peittää kuulokkeet. Tuntui myös, että ääni oli liian "iholla".
Olin tullut siihen pisteeseen, että eämääni häiritsi ihan hirveästi mm. autojen renkaiden äänet tiellä ja ilmastointilaitteiden hurinat. Minusta tuntui, että maailma oli ihan vääränlainen, kun tällaista äänikiusaa tuotettiin ympäristöt täyteen. Liikkuminen ja kaupassa käyminen oli todella vastenmielistä. Korviin sattui työmatkoilla ja vapaa-ajalla. Olin sitä mieltä, että meteli olisi pitänyt saada loppumaan meidän kaikkien ihmisten hyvinvoinnin vuoksi.
Kun aloitin Merja Valveen kurssit meinasin ihan loukkaantua, kun hän ehdotti ettei minun välttämättä tarvitse vastustaa ympäristön ääniä niin paljon vaan voisin ikäänkuin itse neutraloida näitä ääniä omalla äänellä. Aloitin vimmaisesti etsimään oikeaa ääntä ja se oli minulle aluksi tuskastuttavan vaikeaa!
Toki näin jälkikäteen ymmärrän myös, että hermostoni oli jatkuvasti ylivirittynyt, joka teki ympäristöstä ylipäätään häiritsevän. Kuormittava elämäntilanne ja huonot yöunet edesauttoivat tilannetta.
Jatkoin sinnikkäästi oman äänen kanssa työskentelyä. Toisinaan enemmän ja välillä vähemmän. Se oli todella toimivaa esimerkiksi hyminän osalta, mutta monet harjoitukset ovat nyt vasta muutaman vuoden harjoittelun jälkeen aukeamassa kunnolla.
Merjan valmennuksessa tutustuin hänen kehittämään Valvemetodiin, ja aloin vielä selvemmin löytämään omaa ääntäni. Valmennuksessa kuunneltiin myös hoitavaa musiikkia. Jotta olisin ehtinyt kuuntelemaan sitä riittävästi minun oli pakko tehdä sitä kuulokkeilla ollessani liikenteessä. Jouduin taas epämukavuusalueelle, koska olin sitä mieltä, etten VOI kuunnella ääntä kuulokkeilla. Päätin kuitenkin antaa näille hoitaville äänille mahdollisuuden. En ole katunut! Olen saanut paljon uutta sisältöä elämään mm. juuri alussa mainitsemieni podcastien muodossa.
Tärkeimpänä pidän kuitenkin sitä, että olen ottanut hyminän päivittäiseen elämään. Sen avulla esimerkiksi hengitykseni on muuttunut helpommaksi. Hyminän avulla vagushermon saa helposti aktivoitumaan ja yliviritystilan helpottamaan. Silloin ympäristön äänisaaste ei enää häiritse niin paljon. Kuulen edelleen ärsyttävät äänet, mutta en kiinnitä niihin enää huomiota samalla tavalla kuin ennen. Toki elämässä on tilanteita, jolloin päädyn ylivirittyneeksi. Hyminän avulla pystyn helposti muuttamaan tilan paremmaksi. Se vaatii oman itsensä kuuntelemista ja halua olla rauhallisessa olotilassa.
Merja Valveen kirjasta Voimaannuttava ääni löytyy ääniharjoituksia, joita jokainen voi tehdä. Lisätietoja Merjan tulevista kursseista ja valmennuksista https://www.valvewellness.fi/
Myös #STRESSINPURKU -ryhmässä hieman äänityöskentelyä 💓
Tapaamiset to 8.&15.6. klo 18-19:15. Ilmoittautuminen https://vello.fi/mirkka-huhtamaki-
Suosittelen äänityöskentelyä täydestä sydämestä 😍
#soundhealing #omaääni #hyminä #humming #äänimaljahoitaja #shiatsumestari #asahiohjaaja #koulutettuhieroja #rentoutuminen #palautuminen #vagushermo #hyvinvointi