Minkälaista elämäntarinaa kerrot itsellesi?

Olen päättänyt kertoa itselleni elämästäni myönteisempää tarinaa. Negatiivinen ajattelu on ollut hyvin syvällä minussa. Olen suorastaan ihannoinut ja mässäillyt pahoinvoinnilla ja elämäntarinoilla, jotka kertovat pahoinvoinnista. Näkökulma myös omaan elämäntarinaani olen suhtautunut pahoinvoinnin kautta.

Eräänlainen pahoinvointia ihannoiva ajattelu imaisi minut mukaansa jo teini-iässä. Eläydyin tarinoihin nuorena traagisesti menehtyneistä artisteista. Peilasin omaa nuoren ihmisen kasvua näiden kohtaloiden kautta. Eläydyin vahvasti ja käsittelin voimakkaita tunteitani kuvien, kirjoitusten ja musiikin kautta. Tuotin myös itse paljon kuvia ja tekstejä näiden aiheiden pohjalta.

Tutustuin kavereihin, joilla oli rankkoja elämäntarinoita jo nuorella iällä. Halusin ymmärtää heitä ja tunsin itseni jopa hieman ulkopuoliseksi, koska oma elämäntarinani ei ollut yhtä traaginen ulkoisesti. Tuntui, että kärsivät ihmiset olivat paljon syvällisempiä.

Sain lopulta osakseni huonoja kokemuksia, joiden kautta pääsin omakohtaisesti käsiksi näihin teemoihin. Kohtasin ikäviä ihmisiä opiskellessa, työssä ja yksityiselämässä. En päässyt opiskelemaan minne halusin ja lopulta en edes tiennyt, mitä haluasin. Kärsin, sairastuin, sain huonoa kohtelua terveydenhuollossa enkä pystynyt vastaanottamaan saamaani hoitoa; näin muutamina esimerkkejä.

Kaipasin myös syvällisesti kohtaamista ihmisten kanssa.

Kun minulta kysyttiin, miten voin, kerroin kuulumiset useimmiten kertoen, mitä kaikkea elämässäni oli pielessä. Tai mikä ei ollut onnistunut. Jos vahingossa kerroinkin mitä oli hyvin, tuntui, että kerskailen. Toki tämä on ehkä parempi, että vastaa, että ”kaikki on hyvin”, vaikka sattuu ja haluaisi vain kadota.

On kestänyt todella pitkään tajuta, kuinka negatiivista myös oma sisäinen puheeni on ollut. Kerron itselleni mikä menee huonosti. Miten huonosti asiat sujuvat ja missä kaikessa ole epäonnistunut. Vaikka voisin ihan hyvin myös kehua itseäni ja antaa tsemppihuutoja! Pysähtyä itseni kanssa ja tunnustella, miltä ne asiat todella tuntuvat. Ja samalla kysyä itseltäni, onko niistä syytä syyttää ja sättiä itseään?

Syyllisyys ja riittämättömyyden tunne ovat usein syvällä pohjavireenä omassa tunnemaastossa ja estävät joskus onnistumista ja täydellä potentiaalilla toimimista. Niiden kanssa elämään oppiminen on iso matka, jota itseni kanssa teen. Niitä ei kannata estellä, vaan on helpompi olla, jos ne hyväksyy. Opettelee elämään niiden tunteiden kanssa.

Nyt olen päättänyt kirjoittaa itselleni oman elämäntarinani erilaisesta näkökulmasta. Teen sitä kirjoittamalla jonkin verran, mutta myös paljon mietiskelemällä. Käyn läpi elämääni myötätuntoisella asenteella. Kerron itselleni, että kaikki on hyvin ja olen toiminut niinkuin siinä hetkessä olen voinut. Tarkastelen erilaisista näkökulmista, mitä kaikkea olen oppinut niistä tilanteista.

Luon itselleni uutta elämäntarinaa, jossa suhtaudun itseeni myötätuntoisesti, Hetkiin, joissa on ollut hankalaa ja kauheaa lähetän itselleni rakkautta ja myötätuntoa.

Tällä kaikella ei ole tarkoitus paeta menneisyyttä. Tarkoituksena on hyväksyä mennyt ja opetella suhtautumaan itseen myötätuntoisemmin.

Nyt haastankin sinut kysymään itseltäsi, minkälaista elämäntarinaa sinä kerrot itsellesi?

Mirkka